Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wanhat ihanuudet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wanhat ihanuudet. Näytä kaikki tekstit
tiistai 2. syyskuuta 2014
Koti valmistautuu vauvaan
Niin se kesä meni. Ja yläkerran kera kolmen makuuhuoneen, vessan ja vaatehuoneen pitäisi olla valmis. Vaan ei ole. Instagrammista näette, että vielä oisi vähän tehtävää ;) Huhtikuusta viime viikonloppuun elettiin kuin evakossa; en ehtinyt enkä halunnut hätävararatkaisuja muuhun kotiin - halusin keskittyä vain remontin saamiseksi valmiiksi, ja kieltämättä kasvava maha sekä yritystoiminnan pyörityskin vaativat omansa. Nyt viikonloppuna oli kuitenkin jo pakko myöntää, että ei me millään saada ullakkoa valmiiksi ennen vauvan tuloa. Ja päätin alkaa sisustaa kotia - niin että nukutaan oikeassa sängyssä eikä koottavilla patjoilla lattialla - ja niin että yritän asetella kalusteet kotiin niin, etteivät kaikki ole jonossa seinien vieressä…!
Koti näyttää nyt jo enemmän kodille, ja kirjastohuone muuttui nyt syksyksi meidän makuuhuoneeksi. Kieltämättä jo leveällä sängyllä nukkuminen tuntui luksukselle; mutta siihen päälle vielä pönttöuuni vieressä, korkealle nouseva katto ja iso huone. Ensimmäisenä yönä tuntui kuin nukuttaisiin hotellissa! Kaikkeen sitä siis tottuu; tällainen kotihirmukin, jolla ennen on kaiken pitänyt olla tip-top.
Ja täällä tosiaan odotetaan perheeseen vauvaa. Syksyllä on luvassa muutoksia eloon siis! Kehdon jo petasin vauvalle valmiiksi; hoitopöytää vielä ihmettelen, sillä kalusteista kirjoituspöydän tulee nyt hoitaa hoitopöydän virkaa, sillä muuten emme olisi saaneet sitä mahtumaan mihinkään ;) Katsotaan, millainen viritys siitä sitten tuleekaan aikanaan.
Muutoksia on kenties tulossa myös blogin kirjoitteluun. Olen suunnitellut uuden blogin perustamista ja hahmotellut jo sitä tulevan varalle. Vielä en kuitenkaan paljasta mitään; ehkä ensi kerralla. Hiljamaarian sisustuskirja voi siis vedellä pian viimeisiään - tai jäädä ainakin tauolle - ja tilalle tulee kenties blogi, jossa on sisustuksen lisäksi myös muuta, kuten vauva- ja perhejuttuja, pukeutumista, jne. Jos pääsen tässä hienossa suunnitelmassani loppuun asti, toivon tietenkin, että te kaikki lukijat seuraatte myös sinne lukijaksi; niin hienosti teitä on tänne kertynyt ja niin kiva kun teiltä onkin saada aina kommentteja ja ajatuksia takaisin!
Nyt nauttimaan kirpsakasta syyspäivästä - ja soittamaan päiväkotiin, miten on mennyt; tyttömme on ollut tänään siellä ihan ihka ekaa kertaa ihan yksin...!
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Vanha lasten sänky
Tyttömme sai "uuden" satavuotiaan talonpoikaissängyn; ihana löytö Torista! Maalipinta on todellakin kulunut ja sänkyä aiemmin hallinnoineet lapsoset ovat jättäneet pintaan omia puumerkkejään, mutta kaikessa kuluneisuudessaankin aivan ihana! Vielä ei lähdetä maalailemaan tätä, vaan katsotaan sitten syksyllä, mikä väri tytön huoneeseen lopulta sopiikaan, kun yläkerta on toivon mukaan valmis.
Tyttö tykkää jo nyt istuskella sängyssä, mutta unet maistuu paremmin pinnasängyssä. Eikä meillä ole tähän vielä patjaakaan, kun normileveydet eivät tähän käyneetkään.
Tätä sänkyä katsellessa remonttikuume nousee; maalattu lautalattia ja kivat tapetit taustalle.. Sellaista ihanaa ullokon kammaritunnelmaa kesähuoneineen… :) Hyvää kannattaa odottaa ;)
Kiitos edelliseen postaukseen kaikista kommenteista - ja ihana huomata myös uusia lukijoita joukossa; lämpimästi tervetuloa!
perjantai 2. elokuuta 2013
Söpö, söpömpi, söpöin!
Mitähän me äidin kanssa etsittiinkään vanhoista laatikoista, kun löydettiin tämä? Niin suloinen liina, ja siellä se oli odottanut minua jo pari vuosikymmentä! Äiti joskus virkannut, ja säästäväisenä säästänyt - tämänkin.
Nyt liina tuo väriä meidän eteiseen. Liina on kovin pieni - ja ehkä vähän hassun näköinenkin siinä ison lampun alla - mutta niin sympaattinen, että vieraatkin sen huomaa.
Tällaisen kun jaksaisi virkata keinutuolin pehmusteen päälle; tykkäisin! Siitä tuli vaan mieleen, että olen sellaisia isoäidinneliöitä viimeisen kuukauden yrittänyt koota kasaan ja juuri keinutuolin päälle. Ja tämä idea oisi ollut kyllä söpömpi! Eli joulupukki...? Saako sitä huhuilla jo elokuussa ;)
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Helmililja-löytö kellarista!
Löysin eilen tämän kannun kera helmililjojen alkujen kellarista! Olinpa onnellinen; olin aivan unohtanut koko istutuksen, jonka olin viime kesänä tuupannut sinne kukinnan jälkeen. Siellä se oli jo kasvattanut versojaan, ja pääsi nyt keittiön pöydän äärelle sulostuttamaan kevätpäiviä.
Saa nähdä, onnistunko kukinnassa, vai kuoleeko hellään huolenpitooni...?
Vanhan kannun alla peruskoulussa virkkaamani pitsiliina; oli pitkään äidin hoiteissa, mutta nyt meidän kotona.
Kiitos ihanista kommenteistanne edellisiin postauksiin + lämpimästi tervetuloa uudet lukijat; tuotte iloa päiviini! Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle :)
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Vanha patakaappi alias tiskikaappi
Vanha patakaappi pääsi viime viikolla ruokailuhuoneeseen. Ihan itse kannoin yläkerrasta ;)
Ristin sen patakaapiksi; on ollut äitini lapsuudenkodissa tiskipöytänä/kaappina, ja tässä äitinikin auttoi mummoa tiskien pesussa nuoruudessaan. Löysin tämän mummolan navetasta pian jo kymmenen vuotta sitten, ja sain "tämän romun" mukaan ilman muiden kateellisia katseita, sillä harmillisen vähän mummolassa on arvostettu näitä vanhoja laudoista kyhättyjä kalusteita.
Vaikkei tämä rahallisesti olekaan varmaan juuri minkään arvoinen (tai en tiedä?), on sillä tunnearvoa. Ja opiskelujen päättymisen aikoina tämä oli arvokastakin arvokkaampi, sillä pienituloiselle tämä maksoi vain ruskean maalipurkin verran ja toimi monen monta vuotta minulla televisiotasona.
Ajattelin kantaessani kaappia alakertaan, että maalaisin kaapin, mutta se näyttääkin yllättävän hyvälle juuri tässä väriasussaan. Enpä siis taida; muisto se on tämä maalikerroskin.
Mukavaa päivää sinulle, ja huomennahan on jo ystävänpäivä. Sitä juhlistan teidän blogiystävien kanssa uuden arvonnan merkeissä, joten olkaahan kuulolla!
P.S. Muistutan samalla jo käynnissä olevasta arvonnasta (klik)! Jos pyyhemerkit eivät ole tarpeen, Kati mielellään kuulisi kuitenkin ajatuksesi hänen tuotteistaan ja mitä hän voisi tarjota enemmän! Itse ajattelin, että nettikaupassa voisi olla myös perinteisiä kranssi- ym. luonnonmaterialeista valmistettuja koristeita sekä ns. kausituotteita, joita hän on blogissaan tuonut esille. Vai mitä mieltä sinä olet? Jotta saataisiin muutama lisää mukaan arvontaa, muutin ehtoja niin, että kaikki voivat osallistua arvontaan, joka siis päättyy nyt sunnuntaina klo 24. Suuri kiitos jo heille, jotka ovat osallistuneet ja kommentoineet samalla tuotteita :)
P.S. Muistutan samalla jo käynnissä olevasta arvonnasta (klik)! Jos pyyhemerkit eivät ole tarpeen, Kati mielellään kuulisi kuitenkin ajatuksesi hänen tuotteistaan ja mitä hän voisi tarjota enemmän! Itse ajattelin, että nettikaupassa voisi olla myös perinteisiä kranssi- ym. luonnonmaterialeista valmistettuja koristeita sekä ns. kausituotteita, joita hän on blogissaan tuonut esille. Vai mitä mieltä sinä olet? Jotta saataisiin muutama lisää mukaan arvontaa, muutin ehtoja niin, että kaikki voivat osallistua arvontaan, joka siis päättyy nyt sunnuntaina klo 24. Suuri kiitos jo heille, jotka ovat osallistuneet ja kommentoineet samalla tuotteita :)
maanantai 11. helmikuuta 2013
Vanhan talon ovet
Vanhat ovet; näitä niin rakastan!
Emme ole tehneet näille vielä mitään. Vähän rapsutettu irti lähtevää maalipintaa pois silloin tällöin "ohi kulkiessa" ja vessan ovea puuseppä hioi jostain syystä rakentaessaan ovelle ovenkarmia. Ensin ajattelin, että näyttävät varmasti hirveille, kun kaikki muu ympärillä on kunnostettu. MUTTA ei todellakaan; ne näyttävät vain entistä kauniimmille! Jotenkin tekisi mieli jopa jättää ne tällaisiksi. Asiasta voi olla myös eri mieltä, ja tämän perheen pää todennäköisesti on. Ehkä nämä kuvat auttavat perustelemaan asiaa. Tai sitten ovat ainakin muistona tästä vaiheesta.
Meillä on kolme tällaista ihanaa vanhaa peiliovea + neljäs keittiön ja eteisen välisen seinän sisällä... Luit oikein; löydettiin se sieltä remontin yhteydessä, mutta olisi vaatinut seinien hajottamisen ja järeitä toimenpiteitä sen sieltä saadakseen, joten jätettiin se sinne "säilöön". Ken tietää, kuka sen sieltä seuraavaksi löytää, ja mitä siitä silloin tuumaa.
Tänään oli lyhyiden päiväunien päivä, joten luvassa on iltapäivälle kitinää kera äidin tanssiaskelien - tai raskas kävelylenkki lumipyryssä. Ihanaa joka tapauksessa, että on näin valoisaa; kyllä mieltä lämmittää.
Huomenna jos saisin seuraavan tilanneraportin kasaan kellarista; siellä on jo sen näköistä, että... tai en uskalla luvata vielä mitään ;)
perjantai 8. helmikuuta 2013
Wanhasta silityslaudasta ikkunalauta
Niin tykkään tästä, että väen vängällä siivosin ruokailuhuoneenkin tänään ja kiireessä räpsin muutaman kuvan valoisaan aikaan. Vanha silityslauta on siis nyt meidän ikkunalauta! Mitä tykkäät? Voin jo kuvitella vaaleanpunaiset pelargoniat vanhoissa saviruukuissa tähän; oih...
Nyt iltapuuhiin ja nukkumaan; kukkaunia itse kullekin!
P.S. Olen saanut haasteita ja tunnustuksia, joihin en ole vieläkään vastannut. Muistan ne, mutta taidan olla niihin vastaamisessa tosi huono. Yritän kuitenkin vielä - ja olen superiloinen jokaisesta tunnustuksesta ja haasteesta, jonka saan; kiitos siis niistä vielä kerran :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)









