Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjastohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjastohuone. Näytä kaikki tekstit
tiistai 2. syyskuuta 2014
Koti valmistautuu vauvaan
Niin se kesä meni. Ja yläkerran kera kolmen makuuhuoneen, vessan ja vaatehuoneen pitäisi olla valmis. Vaan ei ole. Instagrammista näette, että vielä oisi vähän tehtävää ;) Huhtikuusta viime viikonloppuun elettiin kuin evakossa; en ehtinyt enkä halunnut hätävararatkaisuja muuhun kotiin - halusin keskittyä vain remontin saamiseksi valmiiksi, ja kieltämättä kasvava maha sekä yritystoiminnan pyörityskin vaativat omansa. Nyt viikonloppuna oli kuitenkin jo pakko myöntää, että ei me millään saada ullakkoa valmiiksi ennen vauvan tuloa. Ja päätin alkaa sisustaa kotia - niin että nukutaan oikeassa sängyssä eikä koottavilla patjoilla lattialla - ja niin että yritän asetella kalusteet kotiin niin, etteivät kaikki ole jonossa seinien vieressä…!
Koti näyttää nyt jo enemmän kodille, ja kirjastohuone muuttui nyt syksyksi meidän makuuhuoneeksi. Kieltämättä jo leveällä sängyllä nukkuminen tuntui luksukselle; mutta siihen päälle vielä pönttöuuni vieressä, korkealle nouseva katto ja iso huone. Ensimmäisenä yönä tuntui kuin nukuttaisiin hotellissa! Kaikkeen sitä siis tottuu; tällainen kotihirmukin, jolla ennen on kaiken pitänyt olla tip-top.
Ja täällä tosiaan odotetaan perheeseen vauvaa. Syksyllä on luvassa muutoksia eloon siis! Kehdon jo petasin vauvalle valmiiksi; hoitopöytää vielä ihmettelen, sillä kalusteista kirjoituspöydän tulee nyt hoitaa hoitopöydän virkaa, sillä muuten emme olisi saaneet sitä mahtumaan mihinkään ;) Katsotaan, millainen viritys siitä sitten tuleekaan aikanaan.
Muutoksia on kenties tulossa myös blogin kirjoitteluun. Olen suunnitellut uuden blogin perustamista ja hahmotellut jo sitä tulevan varalle. Vielä en kuitenkaan paljasta mitään; ehkä ensi kerralla. Hiljamaarian sisustuskirja voi siis vedellä pian viimeisiään - tai jäädä ainakin tauolle - ja tilalle tulee kenties blogi, jossa on sisustuksen lisäksi myös muuta, kuten vauva- ja perhejuttuja, pukeutumista, jne. Jos pääsen tässä hienossa suunnitelmassani loppuun asti, toivon tietenkin, että te kaikki lukijat seuraatte myös sinne lukijaksi; niin hienosti teitä on tänne kertynyt ja niin kiva kun teiltä onkin saada aina kommentteja ja ajatuksia takaisin!
Nyt nauttimaan kirpsakasta syyspäivästä - ja soittamaan päiväkotiin, miten on mennyt; tyttömme on ollut tänään siellä ihan ihka ekaa kertaa ihan yksin...!
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Onni on siisti koti!
![]() |
| Pienokainen muutti ullakon remontin ajaksi kirjastoon. Ja sänky on nyt keskellä lattiaa. Matot poissa, ettei olisi liikaa pölyä. Mutta kuvaa katsellessa täytyy kyllä sanoa, että näyttää huone niin alastomalle, että täytyy meidän joku matto tänne hakea... |
![]() |
| Lammasta ei viedä evakkoon, ei edes remontin ajaksi. Perheenjäsen hänkin. |
![]() |
| Ululain ihana tyyny! |
.
.
En ole, valehtelematta, imuroinut meidän kotia viimeiseen neljään kuukauteen kertaakaan. Kiitos miehelleni, että on kestänyt emännän kiireet ja armottoman väsymyksen - ja tehnyt töitä minunkin edestä. Muutama viikko sitten alkanut ullakon purku kuitenkin pakotti myös minut hommiin, sillä koko yläkerran tavaramäärä piti sijoittaa muualle kotiimme - tai sukulaisten nurkkiin ;) Tulos: täydellinen kaaos, ja sen myötä ahdistus, kun missään ei näyttänyt enää hyvälle.
![]() |
| Räsymatot pitävät pintansa ruokailuhuoneessa, mutta saivat uudenlaisen "asennon" ja kokoonpanon ;) |
![]() |
| Synttärikukkatuliainen kakluunin reunalla; vielä ainakin kukkii ihmeen kauniisti... |
![]() |
| Uusi puhdas pyyhe Kiikar Houselta. |
Viikonlopun missiona olikin saada kotia parempaan iskuun - ja viikonloppu siinä menikin. Nyt kuitenkin mahtava olo, kun paikat ovat järjestyksessä ja pöly poissa - kunnes taas ullakon purkua jatketaan - eli huomiseen asti ;)
Ja viimeisimmissä kuvissa siivouksen ja järjestelyn palkinnot; uusi puhdas pyyhe (Kiikar House) ja uusi piparminttuinen saippua Mutkutilta esille! Näitä on jemmattukin kaapissa jo kauan; odottaneet juuri tätä oikeaa hetkeä...
![]() |
| Ja uusi korkkaamaton käsin tehty piparminttuinen saippua Mutkutilta; "Expecially for you". |
.
Nautin siis tästä hetkestä, ja huomisesta aamusta. Ja yritän myös miettiä sitä tulosta, joka seuraa ullakon remontin jälkeen. Pitääpä muuten käydä ottamassa siellä tilannekuva tänne, kun purku-urakka on saatu valmiiksi - eli kuinka raakileesta tällä kertaa lähdetään rakentamaan uutta ;)
Lokoisaa sunnuntai-iltaa sinulle - ja aurinkoa tulevaan viikkoon!
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Lisää vanhoja räsymattoja!
Löydettiin Loimaan kirpputorilta vanhoja räsymattoja, oikein pitkiä ja ulkonäöstään päätellen jo paljon aikaa nähneitä - toki vetkuloita, mutta ihanan pehmeitä - ja niin sopivia meidän kotiin! Näillä vuorattiin kirjaston lattia uuteen uskoon. Ja poltettiin ensimmäinen "pesällinen" pönttöuunissa. Tuntuipa aika hienolle!
Päiväretki Toijalan tapettitehtaalla ja Metsäkylän navetallakin tehtiin yksi päivä minun sairastellessa. Mutta silti oli huisin kivaa; ajeltiin vanhempia pikkuteitä pitkin Turusta Toijalaan, poikettiin Loimaalla paikallisessa pikkukahvilassa, tehtiin ylimääräinen koukkaus Loimaan kirpputorilla, lounas syötiin myös valtateistä etäämmällä Toijalan keskustassa ja tapettitehtaalla vierähti ainakin tunti kaikkea ihastellessa. Takaisin tultiin Hämeenlinnan kautta, ja Metsäkylän navetasta löydettiinkin vanhoja komeron ovia, joista tehdään yläkerran kammareihin komerot - ja ostettiin me pönttöuuniinkin uusi valkoinen pellavamaali.
Viikko meni kuitenkin niin sairastellessa, että mies sai hoitaa kotityöt minun lepuutellessa, joten kaikki remppatyöt jäivät odottamaan parempia päiviä. Ja kellarin tapetoinnista luovuin ainakin toistaiseksi, kun järkiinnyin; lapsiperheen eteisessä paperitapetti voi olla pidemmän päälle todellinen haaste. Mutta paljon ihania näytteitä meille luvattiin lähettää postissa eri tapeteista; näiden perusteella päästään jatkamaan ullakon kammareiden suunnittelua; niistä tulee kyllä valloittavat!
lauantai 1. helmikuuta 2014
Perinteisin menetelmin: "uusi" pönttöuuni!
Siinä se nyt sitten on; meidän kauan odotettu pönttöuuni!
Pönttöuunin kuoret ja luukut ostettiin vanhoina. Itse sisustan muurari muurasi perinteisin menetelmin, eli ei mistään valmiista elementeistä vaan perinteisistä punatiileistä nakutellen.
Vanhat peltikuoret olivat osittain ruostuneet, joten peltiseppä paikkaili niitä. Tästä muistona vaalean harmaat läikät pellissä. Vähän ne aluksi harmitti, sillä olisin halunnut, että pellit jää alkuperäiseen asuunsa, eikä niitä siis maalattaisi - mutta nyt ovat kyllä ehkä asteen rajumman näköiset paikkailujen johdosta, joten katsotaan, tottuuko silmä vai maalataanko - ja jos, minkä värisiksi ;)
Nyt uuni kuivuu, minkä vuoksi tuhkaluukku on poissa palkoiltaan, hormiluukut auki - ja sisällä vetää (vielä enemmän kuin yleensä...). Mutta ehkä lopputalvesta saadaan jo pökköä palamaan, ja pirtti pysyy vähän lämpimämpänä.
Vaikka maksoi ja vei aikaa, nyt urakan jälkeen täytyy vain todeta, että oli se sen arvoista! Ja kaikeksi yllätykseksi; urakka tuli jopa hieman halvemmaksi, kuin jos olisimme ostaneet valmiina elementteinä pönttöuunin ja muurari olisi muurannut uunin paikoilleen päivässä. Kiitos kotitalousvähennysten. Eli vanhan hyödyntäminen ja perinteiden kunnioittaminen oli kaikin puolin kannattava teko.
Jos sinäkin kaipaat perinteistä osaajaa uunin muuraamiseen, suosittelen tutustumaan Uuninmuurari Jaakko Moilasen sivuihin. Mieheni kävi läpi monen monet muurarit, tutki asiaa netissä, soitteli ja paikalla kävikin muutama muurari. Jaakko Moilanen pääsi tämän tehokkaan seulan läpi ;) Itse en olisi jaksanut olla niin perusteellinen tiedonhankinnassa, joten kiitos miehelleni!
Nyt tässä taloudessa toivon mukaan elellään normielämää, ts. ei remontteja, kunnes jos ryhdytään kellarin tapetointiin parin viikon päästä - ja sen jälkeen odottaakin megamoinen remontti ullakon kanssa kesällä, kun pistetään yläkerta, näillä näkymin eristeitä myöten, uusiksi! Huh, vähän jo pelottaa, mutta lopputuloksen voimalla, emmeköhän sen vielä jaksa ;)
Ihanaa viikonloppua sinulle!
P.S. Kuvissa mukana myös Lorun ihana sydänpallo ja Ululain Veera I -hihat; butiikista hankittu, tietty ;)
lauantai 30. marraskuuta 2013
Syksyn sisustuskuvat
Marraskuun viimeinen päivä ja huomaan syksyn vierähtäneen ohi - ja on talvi - ja joulu ihan pian!
Mies on hakemassa pääkaupunkiseudulta vanhoja pönttöuunin kuoria - ja minä jäin lapsen kanssa kotiin. Lapsi nukkuu - ja annoin itselleni pitkästä aikaa luvan tehdä jotain "hyödyntöntä". Välillä tuskastun itseeni, miksi aina on oltava niin tehokas - ja tehtäviä on listalla odottamassa. Mutta kun löysään, huomaan, että seuraavana päivänä on oltava vieläkin tehokkaampi. Yrittäjän arki pienen lapsen perheessä on ollut lopulta todella raskasta. Odotan jo niin joulua - ja lepoa. Ja tänä jouluna en tee joulusiivouksia; olen vain tyytyväinen, jos saan joulukoristeet paikalleen ja muutaman jouluruuan kääräistyä.
Näihin tunnelmiin päätin viimein julkaista kuvat, jotka otin jo syksyllä sen jälkeen, kun sisustustoimittaja oli käynyt tekemässä jutun kodistamme - kun kaikki oli vielä paikoillaan ja siistiä. Harvinaista tässä perheessä nykyään...!
Mutta tämä huvi olkoon nyt tässä - ja menen ripustamaan pyykit narulle. Rentoja hetkiä myös sinulle, arjen kiireiden lomassa ;)
tiistai 17. syyskuuta 2013
DIY (tai DIM) kirjahylly, osa 2
Nyt kirjahylly on viimein valmis. Mustalla petsivahalla käsiteltiin hyllyt ja tällainen siitä tuli! Kerrassaan iso ja mahtipontinenhan se on. Hieman tuo televisio häiritsee silmää; se on liian sopivan kokoinen tuohon lokeroon ;)
Iloisen räikeän eriväriset kirjat ja kansiot luovat omaa sekavaa, mutta samalla myös kotoisaa tunnelmaa. Katsotaan, kuinka kauan jaksan tällaista sekavuutta katsella, mutta ainakin vielä näin!
Sitten vielä pieni vinkkaus: yritykseni etsii blogisteista yhteistyökumppaneita, joten jos sinua kiinnostaa, käy ihmeessä katsomassa, mitä meillä on tarjota sinulle! Mukana on paljon sisustustuotteita, lasten tarvikkeita, vaatteita, koruja, asusteita ja kosmetiikkaakin löytyy. Ja jos yhteistyökumppanuus ei kiinnosta, mutta kiva arvontavoitto sen puolesta enemmänkin, kannattaa silloinkin poiketa! Eli tästä jutusta lisää: KLIK!
lauantai 10. elokuuta 2013
DIY (tai DIM) kirjahylly, osa 1
Remonttimme on edelleen kesken, mutta päätimme, että nyt tehdään kirjahylly!
Pitkään etsittiin sitä oikeaa kaupoista, mutta olivat joko lastulevyä - tai sitten hirmuisen kalliita - tai liian pieniä (huonekorkeus kun on noin 3 metriä). Sitten löysin mahtavan kuvan kirjahyllystä sisustuslehdestä, mies innostui ja suunnittelu lähti käyntiin.
Voit siis tehdä tällaisen itse - tai niin kuin minä, pistä mies tekemään DIM (do it man)! ;) Käytettiin liimapuulevyjä; useampia päällekkäin, jolloin saatiin tukeva ja jykevän näköinen.
Ja tämähän on kesken; taustalla jo muovit valmiina suojaamassa seinää eli puu odottaa pinnan käsittelyä. Lisäksi alas ja ylös tulee ehkä listat. Näillä näkymin hyllystä tulee harmaanmusta. Ei lakattuna eikä maalattuna, joten jäljelle jää petsaus tai öljyäminen. Tavoitteena sellainen rouhea pinta, ei kiiltävä eikä liian siisti. Saa siis nähdä, millainen lopputulema on!
Hyllyn vasemmalla puolella on pönttöuunin paikka. Vielä on vain epävarmaa, voiko paikalle laittaa toimivan pönttöuunin, eli ovatko tukirakenteet kunnossa. Sitä lähdettiin nyt sitten tutkimaan ja saatiin uusi pölyn lähde aikaiseksi. Jos rakenteet eivät kestä, ostetaan sitten pönttöuunin paikalle pönttöuuninkuoret ja poltellaan siellä sitten vaikka kynttilöitä, sillä päätetty on, että siinä on sille jo paikka ;)
Tällaisia sotkuja tällä kertaa. Toivon mukaan saan tänne joskus myös kuvia, kun jokin paikka on valmis... Ihanaa viikonloppua, aurinkoa ja iloa!
maanantai 5. elokuuta 2013
Kun kaikki siirtyy ylös...
Siinä syy - ja siinä seuraus. Sisustus karsiutuu koko ajan ja kaapit eivät ime enää yhtään koriste-esinettä - varsinkaan lammasta ;)
Lammas sai siis paikan kirjoituspöydän päältä - ja leikit jatkukoon!
lauantai 30. maaliskuuta 2013
Kello, ja ihan itse tein
Sain joululahjaksi lahjakortin Tuulenpesään, jossa järjestetään kaiken maailman ihania kursseja. No, minä tietenkin ihastuin siihen kurssiin, joka oli juuri mennyt, kun aloin selailla kurssitarjontaa.
Ei auttanut muu, kuin alkaa jakaa synttärilahjoja; osa ajallaan ja osa jo etukäteen - ja näin sain kurssikaverit, privaattikurssin ja pääsin tekemään meille kelloa ;)
Vaikka oma lehmä oli kovasti ojassa, lahjan saaneet olivat tyytyväisiä; meillä oli tosi hauskaa. Kurssin järjestäjä oli mukana menossa - tai ainakin se nauroi meille. Ja saatiin me ne kellotkin tehtyä.
Minun tekeleeni pääsi hirsiseinää koristamaan; ja ihan vain siksi, että siinä on ainoa naulanpaikka. Muita seiniä ei ole vielä rei'itetty; ja ensimmäisen ruuvin poraaminen seinään tuntuu jotenkin niin suurelle askeleelle...
Eilen vietiin tämä hiirulainen uuteen kotiin:
Ja tämä enkelikello odottaa vielä hakijaansa; koristaa sen ajan meidän ruokapöytää:
Tämä oli hauska lahja saada - ja myös antaa! Saatiin viettää aikaa yhdessä, mutta saatiin myös pieni muisto matkaamme mukaan. Ja vaikkei minun tekeleestä tullut ihan sitä, mitä ajattelin, on siinä sitä tunnearvoa, ja sen takia varmasti sellainen ajat kestävä sisustuselementti meidän kodissa :)
Ja jos jotain rupesi kiinnostamaan Tuulenpesän kurssitarjonta, tästä KLIK heidän sivuilleen!
torstai 7. maaliskuuta 2013
Pupupostia kera alennuskoodin Mellin kaupoille!
Eilen saatiin pupupostia. Voitin nimittäin Melli EcoDesignin arvonnassa vauvan unipussin. Olin jo käynyt aiemmin ihailemassa heidän tuotteitaan ja varsinkin torkkupeittojaan, ja kun kuulin voitosta, oli mun ihan pakko tilata samaan syssyyn myös tämä aivan ihana pupupeitto!
Ihan tarpeeseen tilasin, koska matot ovat koiran karvoissa, mutta prinsessan peitoille on koiralla kielto ja ihme kyllä, herra karvainen on oppinut pysymään peitoilta pois. Vielä siis pystytään kontrolloimaan karvojen pääsyä suuhun, mutta mitä sitten, kun lähdetään liikkeelle...? Kasvatetaan vastustuskykyä varmaan ;)
Tyttö niin suloinen oli heti aivan innoissaan paketin sisällöstä. Peitossa riittää katseltavaa, ja on niin pehmeä + kuosi tietenkin myös äidin mieleen.
Melli Ecodesingin tuotteet ovat suomalaista tuotantoa ja nimensä mukaisesti valmistettu luomupuuvillasta, minkä takia olen tietenkin todella tyytyväinen tästä peitosta ja vielä pesua odottavasti unipussista.
Ja koska haluan suosia juuri tällaisia valmistajia ja tuoda heitä enemmän esille, tästä postauksesta tuli blogiyhteistyöpostaus, sillä näiden kuvien ja tunnelmien myötä voin kertoa teille ihanan asian:
Kuponkikoodilla hiljamaaria saat Melli EcoDesignin tuotteista - 20 % alennuksen 17.3.2013 asti. Tästä siis KLIK Mellin kaupoille; mm. ihania lahjaideoita pienille taaperoille ja vaatteita myös keskosille. Keskoslapsesta Mellin tarina itseasiassa onkin lähtöisin, KLIK. Ja huomiona, että toimituskulut ovat 0 euroa. Ja vielä extrahuomiona, että sivuilta pääset käynnissä olevaan arvontaan, jossa voittaja saa pipot koko perheelle :)
Aurinkoisia hetkiä sinun päivääsi!
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Tunnelmakuvia siivouksen jäljiltä
Eilen oli historiallinen päivä. Siivosin koko kodin kellarista yläkertaan asti ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan, perjantaina, tehden siis viikkosiivouksen! Voi että, tuntui hyvälle, kun koti oli puhdas ja siisti kerrankin, kun viikonloppu koitti :)
Ja nyt lauantai-aamuna paistaa aurinko ja on ihana kirpeä pakkanen. Käytiin jo aamulenkillä nupun kanssa, mutta hän ei halunnut jäädä vaunuun nukkumaan. Joten kuvailimme täällä yhdessä siistiä kotia, ja nyt äiti heiluttelee leluja lattialla, leikittää välillä nuppua keinuen, lisää kuvia blogiin ja nauttii huoneeseen tulvivasta valosta ja hetken kiireettömyydestä. Iltapäivällä alkaa nimittäin taas listojen maalaus ja kellarin remontti jatkuu.
Tässä siis hajanainen kollaasi vielä niin siististä kodistamme :)
Kirjastohuoneesta, ja hei; tässähän näkyy jo pölyä...! ;) No tätä tämä on. Piti kyllä kuvata tuota tyttäremme kastelahjaa; tämä pieni esine tuntuu huoneessa varsin suurelle väriloistollaan, ja minä ihme kyllä tykkään; muuten niin harmaassa & vanhahtavassa huoneessa kiva, moderni piristys.
Pikkunupun huone sai uuden maton viikolla. En ole kovin ylpeä siitä, vaikka tosi symppis on, mutta joku oli ostettava, kun lattia oli niin kylmä. Made in India siis. Kodin Ykkösestä ja maksoi alennusten kera vain vaivaiset 40 euroa. Tästä voi siis vain päätellä, missä oloissa matto on rustattu kasaan. No, yksin en voi pelastaa maailmaa, ja seuraava matto-ostos on toivottavasti kotimainen räsymatto :)
Löysin kirppikseltä jo aikoja sitten kaksi käyttämätöntä Vallilan tyynyliinaa, ja oliko sitten kohtaloa vai mitä, kun sopivat nyt niin hienosti uuteen mattoon. Eli kyllä tästä hamsteriluonteesta jotain hyötyä on, vaikka ehtivät melkein vuoden päivät odotella laatikossa esilletuloaan...
Ja tältä kellarissa näyttää tällä hetkellä. Laatat on lattiassa ja saumattu + lattialämmitys toimii, eli kellaria voi nyt kutsua asuttavaksi ;) Seuraavaksi vuorossa siis listotus ja kaappien asennus.
Eteisessäkin on tapahtunut, vaikkei sitä kyllä juuri huomaa. Vanha sähkökaappi on saanut nimittäin ympärilleen uusia peltejä, millä saatiin piilotettua johtoja ja kaiken maailman epämääräisiä härpäkkeitä. Maalin sävy ei ihan osunut kohdalleen, mikä näkyy kuvassakin, jos osaa katsoa. Mutta vanhassa talossa ollaan, eikä täällä kuulukaan olla täydellistä. Vai mitä? ;)
Sant Pauliat ovat kestäneet hoidossani - ihme kyllä, tarvivat vain paljon vettä - ja päässeet nyt vanhalle silityslaudalle sulostuttamaan ruokailuhuonetta.
Kirpparilta joskus vuonna papu eurolla löytämäni lamppu sai eilen uuden ruusuisen rusetin, jonka nappasin talteen jouluna paketista; turhan kaunista pakettinarua pois heitettäväksi.
Sälekorit jaksavat ihastuttaa, joten ne ovat tietenkin avohyllyllä valmiustilassa seuraavaa kattausta varten.
Ja viimeiset kaksi mieheltäni saamaa ystävänpäiväruusua; kukkivat vieläkin! Näihin tunnelmiin toivon sinunkin viikonloppuusi paljon auringonsäteitä, iloa ja mukavaa mieltä :) Ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!
P.S. Bikken Pilttuussa kaksi ihanaa arvontaa; KLIK!
P.S. Bikken Pilttuussa kaksi ihanaa arvontaa; KLIK!
Tilaa:
Kommentit (Atom)




































