lauantai 9. maaliskuuta 2013

"Pesuholvi" alias pyykkihuone


Viimeksi, kun kuvasin meidän "pesuholvia",  oli meininki vähän toinen... KLIK. Meininki oli siis aivan kaoottinen koko kellarissa ;) 

No, jos palataan tähän päivään:

Pesuholvissa rummuttaa, taas. Kestovaipat saavat kyytiä, ja tytär nukkuu vieressä vaunuissa parhaimpia vauvan uniaan; meteli on hänelle parasta unilääkettä. Joku edellisistä asukkaista oli sijoittanut lämminvesivaraajan, pesukoneen ja kuivausrummun holviin, joten jätettiin ne sinne. Pientä urakkaa oli toki sitä ennen, kun lattia kaivettiin auki, putket uusittiin, vesieristys laitettiin, laatoitettiin, saumattiin ja maalattiin. Heh ;) Vielä puuttuu siis vielä listat.

Tällainen on siis meidän pesuholvi alias pyykkihuone. Tykkään kovasti; koneet ovat sopivasti piilossa, mutta eivät silti suljettujen ovien takana.

Näpsäsin kuvan myös samasta kellarinurkkauksesta, josta onkin jo monta tarinaa (KLIK, KLIK ja KLIK); jatkoa näille tarinoille siis luvassa piakkoin. Nyt ovat kaapit jo paikallaan, toki ilman ovia ja pöydän kantta ;)

Kiitos teille ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen, ja muistuttelen, että Mellin verkkokauppaan saa tosiaan 20 % alennuksen vielä reilun viikon päivät, ensi sunnuntaihin asti (KLIK). Ja tervetuloa uudet lukijat!

Aurinkoisia päiviä sinun viikonloppuusi :)

21 kommenttia:

  1. Huh, kylläpä te ootte saanut paljon aikaiseksi! Upealta näyttää. :) Katselin noita ennen-kuvia ja tuli kieltämättä muistot mieleen omasta rempasta. Iso työ tämänkin torpan kunnostamisessa oli, mutta onneksi lopputulos palkitsee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopputulos onneksi palkitsee, ja tuntuu enemmän omalle, kun on itse tehnyt ja suunnitellut!

      Poista
  2. Wau, tyrmäävän kaunista!

    VastaaPoista
  3. Voi mieletön mikä pesupaikka! Kelpaa siellä nyt pyykkäillä:)

    VastaaPoista
  4. Kätevän näköistä. Tuo vanha tiiliseinä on suosikkini!

    VastaaPoista
  5. Jos olis meillä tuollainen pesuholvi, niin olisin varmasti alvariinsa pyykkäämässä. Upea tuo tiiliseinä!

    Mukavaa viikonlopun jatkoa,
    Katja

    VastaaPoista
  6. Hitsi tuo tiiliseinä on vain niin upean näköinen!! Ja tuo holvimainen oviaukko,voisi kuvitella astuvansa vaikka viinikellariin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, edellinen asukas ehdottikin, että rakentakaa tähän viinikellari. Mutta kyllä tämä holvi tulee näin paremmin hyödynnettyä meidän viinin kulutuksella ;)

      Poista
  7. Tosi kiva holvi, koneet piilossa katseilta.
    Näppärä idea!

    VastaaPoista
  8. Oi mikä herkku tuo tiiliseinä! Ihanan rouhea!
    Ja mahtava kontrasti; tämänpäivän koneet ja vanha tiiliseinä!

    Suloista sunnuntaita sulle :)

    VastaaPoista
  9. Upea tiiliseinä ja pesunurkkaus! Meillä pestää pyykit ulkorakennuksessa, jossa putket olivat viime viikon jäässä. Kaukana ihanasta pesuholvista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuulostaa se ulkorakennuskin kivalle, mutta jäätyneet putket eivät niinkään :( Onneksi talon mies taisi pelastaa teidät lopulta tilanteesta (tai niin ainakin muistan lukeneeni :)!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. No niin, olen kyllä niin imarreltu jo - tai kai se tiiliseinän pitäisi olla, eikä mun ;)

      Kiitos joka tapauksessa kaikille; myös tiiliseinä kiittää!

      Poista
  11. Ihana tuollaien pesuholvi <3. En olis minäkään ruvennut muuttamaan... paitsi tuollaiselle holville keksisin montakin kivaa käyttötarkoitusta :)

    VastaaPoista

Olen kovin iloinen, jos jätät kommentin :)