sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Onni on siisti koti!

Pienokainen muutti ullakon remontin ajaksi kirjastoon. Ja sänky on nyt keskellä lattiaa. Matot poissa, ettei olisi liikaa pölyä. Mutta kuvaa katsellessa täytyy kyllä sanoa, että näyttää huone niin alastomalle, että täytyy meidän joku matto tänne hakea...
Lammasta ei viedä evakkoon, ei edes remontin ajaksi. Perheenjäsen hänkin.

Ululain ihana tyyny!

.
.
En ole, valehtelematta, imuroinut meidän kotia viimeiseen neljään kuukauteen kertaakaan. Kiitos miehelleni, että on kestänyt emännän kiireet ja armottoman väsymyksen - ja tehnyt töitä minunkin edestä. Muutama viikko sitten alkanut ullakon purku kuitenkin pakotti myös minut hommiin, sillä koko yläkerran tavaramäärä piti sijoittaa muualle kotiimme - tai sukulaisten nurkkiin ;) Tulos: täydellinen kaaos, ja sen myötä ahdistus, kun missään ei näyttänyt enää hyvälle.

Räsymatot pitävät pintansa ruokailuhuoneessa, mutta saivat uudenlaisen "asennon" ja kokoonpanon ;)

Synttärikukkatuliainen kakluunin reunalla; vielä ainakin kukkii ihmeen kauniisti...

Uusi puhdas pyyhe Kiikar Houselta.

Viikonlopun missiona olikin saada kotia parempaan iskuun - ja viikonloppu siinä menikin. Nyt kuitenkin mahtava olo, kun paikat ovat järjestyksessä ja pöly poissa - kunnes taas ullakon purkua jatketaan - eli huomiseen asti ;)

Ja viimeisimmissä kuvissa siivouksen ja järjestelyn palkinnot; uusi puhdas pyyhe (Kiikar House) ja uusi piparminttuinen saippua Mutkutilta esille! Näitä on jemmattukin kaapissa jo kauan; odottaneet juuri tätä oikeaa hetkeä...


Ja uusi korkkaamaton käsin tehty piparminttuinen saippua Mutkutilta; "Expecially for you".





















.
Nautin siis tästä hetkestä, ja huomisesta aamusta. Ja yritän myös miettiä sitä tulosta, joka seuraa ullakon remontin jälkeen. Pitääpä muuten käydä ottamassa siellä tilannekuva tänne, kun purku-urakka on saatu valmiiksi - eli kuinka raakileesta tällä kertaa lähdetään rakentamaan uutta ;)

Lokoisaa sunnuntai-iltaa sinulle - ja aurinkoa tulevaan viikkoon!

10 kommenttia:

  1. Mahtavalta näyttää! Ja totta, onnea on puhdas koti -remontin aikana on varmasti ahdistavaa kun järjestystä ei ole missään ja sekaisuus kaatuu päälle.
    Tsemppiä kevääseen ja lämpimien kelien odotteluun :)

    VastaaPoista
  2. Silmä lepää kuvia katsellessa, taidan rohkaistua itsekin sekoittamaan räsymattoja köökkiin sekä olkkariin. Mutta paljasta ihmeessä salaisuutesi kylppärin lattiasaumojen puhtaanapidosta. Meillä sama laatta ja saumat kamalan epäsiistit. Kaikki vinkit tervetulleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Saumoihin laitettiin heti saumauksen jälkeen ainetta, joka suojaa saumaa lialta. En nyt muista nimeä, mutta ostettiin ihan rautakaupasta samaan syssyyn kuun laatat ja saumausaineetkin, sillä pelkona oli minullakin, että menevät likaisen värisiksi. En tiedä, miten toimii myöhemmin, mutta jos saat kerran puhtaaksi, käy kyselemässä rautakaupasta ainetta; tietävät varmaan, mitä kyselet ;) Ja ainetta pitää säännöllisesti lisätä aina, etenkin, jos lattian pesee, heti sen jälkeen. Eli ei nyt ihan helpoin tapa, mutta meillä on toiminut :)

      Poista
  3. Ensinnäkin, kovasti voimia ja pitkää pinnaa tulevaan remonttiin! <3
    Ja toiseksi, et ole ainut, joka ei ole muutamaan kuukauteen imuroinut, sama juttu meilläkin. :/ No, nyt loppuviikosta on useampi vapaa ja mies tytön kanssa lähdössä yhdeksi yöksi anoppilaan, joten summa summarum, minä pääsen vihdoinkin raivaamaan tätä kotia ihan itsekseni, omassa rauhassa. ;) :D Aika aikaa kutakin, välillä sitä ehtii ja jaksaa siivota useammin, välillä taas energiat riittävät vain pakollisiin asioihin. <3

    Auringonsäteitä Sinunkin päivääsi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu lohdutuksesta :) Ja onni on sellainen hetki, kun saa tosiaan rauhassa siivota ;)

      Poista
  4. Hei vauu, teillä on ihanan näköstä! Taidan jäädä seurailemaan.. :)

    VastaaPoista
  5. Voi hyvänen aika, miten kaunista teillä on! Touhkasta viikkoa sulle :)

    VastaaPoista

Olen kovin iloinen, jos jätät kommentin :)