lauantai 10. elokuuta 2013

DIY (tai DIM) kirjahylly, osa 1



Remonttimme on edelleen kesken, mutta päätimme, että nyt tehdään kirjahylly!

Pitkään etsittiin sitä oikeaa kaupoista, mutta olivat joko lastulevyä - tai sitten hirmuisen kalliita - tai liian pieniä (huonekorkeus kun on noin 3 metriä). Sitten löysin mahtavan kuvan kirjahyllystä sisustuslehdestä, mies innostui ja suunnittelu lähti käyntiin.

Voit siis tehdä tällaisen itse - tai niin kuin minä, pistä mies tekemään DIM (do it man)! ;) Käytettiin liimapuulevyjä; useampia päällekkäin, jolloin saatiin tukeva ja jykevän näköinen.



Ja tämähän on kesken; taustalla jo muovit valmiina suojaamassa seinää eli puu odottaa pinnan käsittelyä. Lisäksi alas ja ylös tulee ehkä listat. Näillä näkymin hyllystä tulee harmaanmusta. Ei lakattuna eikä maalattuna, joten jäljelle jää petsaus tai öljyäminen. Tavoitteena sellainen rouhea pinta, ei kiiltävä eikä liian siisti. Saa siis nähdä, millainen lopputulema on!

Hyllyn vasemmalla puolella on pönttöuunin paikka. Vielä on vain epävarmaa, voiko paikalle laittaa toimivan pönttöuunin, eli ovatko tukirakenteet kunnossa. Sitä lähdettiin nyt sitten tutkimaan ja saatiin uusi pölyn lähde aikaiseksi. Jos rakenteet eivät kestä, ostetaan sitten pönttöuunin paikalle pönttöuuninkuoret ja poltellaan siellä sitten vaikka kynttilöitä, sillä päätetty on, että siinä on sille jo paikka ;)

Tällaisia sotkuja tällä kertaa. Toivon mukaan saan tänne joskus myös kuvia, kun jokin paikka on valmis... Ihanaa viikonloppua, aurinkoa ja iloa!

15 kommenttia:

  1. Mahtava kirjahyllystä tuleekin....ihanan korkeat huoneet teillä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, ja tulee mahtavasti nyt esille, kun seinällä on jotain ;)

      Poista
  2. Hihii, DIM.. :-D
    Kiva nähdä millainen tästä tuleekaan!

    VastaaPoista
  3. DIM kuulostaa hyvältä. ;) Hieno kirjahylly on kyllä rakentumassa. Meillä oli edellisessä kodissa DIM kaapisto liimapuulevystä kylppärissä, kun sopivaa ei löytynyt kaupoista. On kyllä kiva materiaali DIY/DIM juttuihin. :)

    VastaaPoista
  4. Hieno tulee hyllystä :) Liimapuulevystä on helppo rakentaa vaikka mitä.Minäkin olen tehnyt siitä kaapin vessaan.Itse kun tekee niin saa mitä haluaa ( tai tulee) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä; kun on ne kriteerit päässä, helpompi monesti tehdä/teettää ;)

      Poista
  5. Makee hylly tulee. Ja saa kyllä persoonallista ja omannäköstä kun itse tekee tai siis DIM - mies tekee. Ollapa joku nappula että saisi tuon DIM -vaihteen päälle myös täällä :)

    VastaaPoista
  6. Kirjahylly näyttää nyt jo hienolta, voin vain kuvitella kuinka upea se on valmiina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos; nyt näet ;) Seuraava postaukseni siis ilmestyi juuri :)

      Poista
  7. Kyllä itsetunto on aina ihan eri luokkaa!!!!

    VastaaPoista
  8. Hieno hylly! Ja ihana blogi täällä, jään lukijaksi :)

    VastaaPoista

Olen kovin iloinen, jos jätät kommentin :)