lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kello, ja ihan itse tein




Sain joululahjaksi lahjakortin Tuulenpesään, jossa järjestetään kaiken maailman ihania kursseja. No, minä tietenkin ihastuin siihen kurssiin, joka oli juuri mennyt, kun aloin selailla kurssitarjontaa.

Ei auttanut muu, kuin alkaa jakaa synttärilahjoja; osa ajallaan ja osa jo etukäteen - ja näin sain kurssikaverit, privaattikurssin ja pääsin tekemään meille kelloa ;)

Vaikka oma lehmä oli kovasti ojassa, lahjan saaneet olivat tyytyväisiä; meillä oli tosi hauskaa. Kurssin järjestäjä oli mukana menossa - tai ainakin se nauroi meille. Ja saatiin me ne kellotkin tehtyä.



Minun tekeleeni pääsi hirsiseinää koristamaan; ja ihan vain siksi, että siinä on ainoa naulanpaikka. Muita seiniä ei ole vielä rei'itetty; ja ensimmäisen ruuvin poraaminen seinään tuntuu jotenkin niin suurelle askeleelle...

Eilen vietiin tämä hiirulainen uuteen kotiin:


Ja tämä enkelikello odottaa vielä hakijaansa; koristaa sen ajan meidän ruokapöytää:


Tämä oli hauska lahja saada - ja myös antaa! Saatiin viettää aikaa yhdessä, mutta saatiin myös pieni muisto matkaamme mukaan. Ja vaikkei minun tekeleestä tullut ihan sitä, mitä ajattelin, on siinä sitä tunnearvoa, ja sen takia varmasti sellainen ajat kestävä sisustuselementti meidän kodissa :)

Ja jos jotain rupesi kiinnostamaan Tuulenpesän kurssitarjonta, tästä KLIK heidän sivuilleen!

6 kommenttia:

  1. Wau, miten hyvä sä olet! Upeeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo; todella paljon hienompia siellä oli ammattilaisten tekeminä - mutta tässä on oma syän mukana, joten onhan se hienoa!

      Poista
  2. Hienoja tuloksia :) kuulostaa kivalta lahjalta ja paikalta tuo Tuulenpesä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi kiva paikka; jos käyt täällä päin, kannattaa piipahtaa :)

      Poista
  3. AIvan ihana tuo kello hirsiseinässä, todella kauniit värit! Terkuin uusi lukijasi :), tervetuloa vastavierailulle:
    http://tarja-snowland.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää tulla ajan kanssa käymään tässä joku kerta!

      Poista

Olen kovin iloinen, jos jätät kommentin :)